Oppimista tapahtuu koko ajan. Osa siitä on tietoista ja osa tiedostamatonta erilaisten kokemusten, elämysten ja tunteiden kautta hankittua tietoa. Jos halajaa jonkun taidon taitajaksi, voi aina luonnollisesti mennä mukaan erilaisiin työpajoihin, luennoille ja kursseille. Opettajan antama opastus ja ohjaus ovat tärkeitä, mutta paikallaan istuminen ja kuunteleminen eivät ole se ainut ja oikea tapa oppia. Valitettavan useasti myös erinäiset osallistumismaksut ovat korkeita tai ryhmäkoot ovat äkkiä täynnä, eikä kaikille halukkaille ole tilaa. Aina myöskään se tiistai-ilta klo 19 ei sovi omiin aikatauluihin, kun elämässä on niin paljon muutakin meneillään.

Joustavuutta etsivien oppijoiden kannattaa suunnata katseensa internetin ihmeelliseen maailman, jossa oppimista tapahtuu aivan yhtä lailla kuin luokkahuoneissakin tai kirjaa lukemalla. Runsas materiaali ja aikatauluttomuus ovat ehdottomasti plussaa ja houkuttelevat monia. Monipuolisuus onkin verkko-oppimisen toinen nimi, kun kaikkea haluamaasi on tarjolla 24 tuntia vuorokaudessa viikon jokaisena päivänä.

Internet

Voit esimerkiksi aloittaa urasi rokkitähtenä oppien itse kitaransoiton alkeet tai kehittää jo olemassa olevia laulutaitojasi. Myös biisien teosta ja äänittämisestä haaveileville löytyy kurssi jos toinenkin sivustolta Rockway.fi. Rockwaylla on riveissään huippuopettajia pitkän linjan musiikin ammattilaisista aina suomalaisiin eturivin artisteihin.

Kiinnostaako teknologia? Ajan hermolla olevien ja tietotekniikasta kiinnostuneiden gurun alkujen kannattaa puolestaan suunnata sivustolle Appmakr.com ja oppia luomaan omat sovelluksensa. Sinun tekemäsi sovellus voi olla seuraava Angry Birds, jossa pelistä lähtenyt brändäys on ottanut siivet alleen ja valloittanut maailman, tuoden kehittäjälleen mukanaan miljoonan jos toisenkin. Minipelien maailmanvalloitusta suunnitelevien kannattaa myös kurkata sivustolle Sploder.com, jossa voit tehdä omat arcade-, tasohyppely-, avaruus- tai seikkailupelisi; mielikuvituksella ja kärsivällisyydellä kaikki on mahdollista. Kannattaa pitää mielessä, että peliteollisuus on ollut kuluvan vuosituhannen nopeimmin kasvava ala viihdeteollisuudessa: pelimyynnin yhteisarvoksi arvioitiin vuonna 2012 noin 65 miljardia dollaria.

Angry Birds

Jos haluat kuitenkin kehittää taidon, josta on nopeaa taloudellista hyötyä, voimme lämpimästi suositella PokerStarsin sivustoa. Palvelussa voit harjoitella ilmaiseksi ja tehokkaasti kaikki parhaat pokeriniksit: anna Team Pro -asiantuntijatiimin leipoa sinusta ammattimainen pokerihai. Pääset liittymään mukaan Patrik Antoniuksen, Ilari “Ziigmund” Sahamiehen, tai niin kutsutun Mr. Pokerin, eli Aki Pyysingin joukkoon Suomen terävimpään pokerikärkeen. Sivustolta opit pokerin eri variaatioiden säännöt ja strategian sekä käsien arvojärjestyksen Texas Hold ‘emissa, Omahassa ja muissa peleissä. Kaikkia PokerStarsin tarjoamia pelejä voi kokeilla ilmaiseksi harjoitustilassa, jotta saat aikaa teroittaa kynsiäsi ennen riihikuivan käteisen panostamista. Matka Vantaalta Monacon aurinkoon tai Las Vegasin välkkeeseen ei ole helppo, mutta sitäkin mielenkiintoisempi siirtyessäsi rahapöydältä toiselle. PokerStarsin tavoitteena on luoda mahdollisimman realistinen nettikokemus ja auttaa pelaajia kehittymään mitä paremmiksi pelaajiksi.

Handrankings_FI

Oppiminenkin on taito, jota voi harjoitella loputtomiin. Itsekuri ja motivaatio kumpuavat jokaisesta itsestään ja niihin täytyy muistaa panostaa. Internetissä voi opiskella juuri silloin kun huvittaa joko kerralla tai pala palalta, mihin vuorokauden aikaan tahansa ja mistä tahansa, minne saatkaan nettiyhteyden ulottumaan. Oppiminen on uusien tietojen ja taitojen omaksumista. Se on samalla myös vuorovaikutteinen prosessi, jossa oppija muuntaa kokemuksiaan siten, että hänen tiedoissaan, taidoissaan ja asenteissaan tapahtuu pysyviä muutoksia. Tähän päästään ainoastaan pitkällä pinnalla ja opiskelun jatkuvuudella. Jostakin on pakko aloittaa ja vain toistoilla sekä yrityksen ja erehdysten kautta voi kivuta huipulle. Internet tarjoaa tähän aivan yhtä hyvän alustan kuin mikä tahansa muukin, että ei muuta kuin – klik, klik ­­­­– etsimään uutta harrastusta, mielenkiinnonkohdetta tai ammattia.